Karlssonin länsipuolen 50 m kanjonia ajaessa räikkä pärähti soimaan! Pakko olla kala, koska ei ole pohja lähelläkään. Tämä tapahtuu juuri silloin kun olin hakenut pakastelaukusta sämpylän syötäväksi. Kelatessa vavassa ei tunnu vastusta, joka meinaa joko sitä, että kala karkasi tai sitten se ui kohti venettä. Tiura ja lyijypuntti aiheuttaa selvän vedenvastuksen, joten kalan oli pakko tulla kohti venettä. Siispä kalalle painetta ja kelausta nopeammin sekä vauhtia lisää. Se sai kalan mielen muuttumaan ja nyt alkoi tuntua vastusta. Kala päätti tehdä oikein reippaan syöksyn räikän huutaessa ja lisäksi hyppäsi. Ei tullut oikein mielellään väsytysalueelle perävirtaan vaan jäi sivulle. Pakko oli siis siivota plaanarivavat pois edestä. Kala loikkasi jossain vaiheessa toisenkin kerran ja yritti tehdä lyhyen syöksyn. Tykkäsi enimmäkseen juroa paikallaan tai yrittää kohti syvyyksiä. Hitaasti ja varmasti pumppaamalla kala tuli näytille veneen viereen ja oli suurinpiirtein sitä miltä se tuntuikin, eli noin vitosen lohi. Ei ollut vielä lähimainkaan väsynyt ja koitti ravistaa koukut pois leuoistaan. Suurimmat mehut olivat vaan jo lopussa ja kala väsytti itseänsä pikkuhiljaa yrittämällä syvemmälle. Lopulta ehkä noin vartin taluttamisen jälkeen vastustaja alkoi kaatuilla kyljelleen merkiksi halukkuudesta tulla haaviin. Ihan yksinkertaista ei haavitus ollut yhdellä kädellä ohjata kalaa ja toisella haavia. Muutaman yrityksen jälkeen kala sinne pujahti ja haavi ylös. Reittipisteistä ja kameran aikaleimoista päätellen väsytystä kesti hieman yli puoli tuntia. Ajantajua ei juuri ollut itse tilanteessa.

Tarkoitus oli uistella iltaan asti, mutta nyt kala tuli tunnin uistelun jälkeen. Pidän kiintiönäni yhtä otettu kalaa per reissu, joten reissu päättyi tuohon. Paikalliset ekspertit osasivat sanoa, että kala on syönnöskala helposti irtoavista suomuista. Siispä jäämme vielä odottamaan sitä varsinaista nousulohta.

Pullea merilohi 83 cm / 6.1 kg

Paino on punnittu suolistettuna ja sadan gramman tarkkuudella, koska vaaka päätti sanoa itsensä irti merellä. Kun kalaa piti alkaa mittaamaan, niin vaaka vaan näytti jotain haamukuvia näytössään ja kannen avaamalla paristot olivat yrjönneet sisuksensa paristokoteloon. Lisäksi sen sisuksissa oli vettä. MacGyverointia laukaisimen metallisangalla ja AA-paristoilla (vehje itse käytti AAA-paristoja), mutta ei tullut eloa haamukuvien lisäksi. Rikki mikä rikki. Siispä punnitus vasta kotona 200 g tarkkuuteen kykenevällä jousivaa’alla, jonka neula osoitti jotain 6.0 ja 6.2 kilon välillä.

Kala haksahti tähän Isotiuraan. Edessä oli 10 m päässä 10 g lyijypuntti ja vapautuspituutta 50 m. Pellin paikka oli keskellä haravaa.

Taika-amuletti

Itse merellä oli oikein mukava sää. Ilma tuntui pehmeältä. Ainoa mikä häiritsi oli etelässä olevat tummat pilvet. Toivoin etteivät ne nousisi uistelualueelle satamaan (eivätkä nousseetkaan). Tuuli oli idästä ja sillä suunnalla ei näkynyt uhkaavia pilviä. Vedenlämmöt olivat noin 5 C.

Pilviä etelässä

Tästä väsytyksestä kertyi videomateriaalia puolisen tuntia. Siitä ehkä julkaisu, jos siitä saa editoitua hyvän kokonaisuuden. Harmillisesti kamera ei kuvaa yli 10 minuutin videopätkiä.

Nyt on ainakin pahimmat suorituspaineet purettu Selkämeren lohenuistelun osalta. Seuraavaksi sitten sitä varsinaista nousulohta ilman asetettuja saalistavoitteita.

Komeaa keliä

Lännestä tuli vanhaa maininkia, joka teki merisairaaksi. Ensimmäiset tunnit kuluivat pahoinvoidessa ja itseään kerätessä, mutta onneksi merisairaus meni ohi ja pääsin taas keskittymään asiaan. Iltapäivästä löytyi ihan komea täkykalaparvi, jota jäin hinkkaamaan.

Täkyparvea

Vedossa kaikki mitä omistan ja tuntui, että lisää olisi pitänyt vielä laittaa. Kymmenen plaanarivapaa painotuksin 20 – 30 g, takila välilaukurilla ja perävirtavapa. Yhteensä 13 uistinta, joista kaikki peltejä. Vetonopeus 4,5 – 6 km/h. Vedenlämmöt oli matalikon itäpuolella korkeammat kuin länsipuolella, mutta kalaparvi löytyi kylmemmän sivun lämpimimmiltä seutuvilta. Vedenlämmöt paikassa oli 4,9 C.

Ei ollut sutta näiden lampaiden joukossa tai sitten se oli jo kylläinen. Lopetus kuudelta illalla ja kotona yhdeksän jälkeen. Päivän saldo: ei lohta.

Siispä suunta kohti Sekstantinmatalaa. Säätiedotus povasi 6 m/s tuulta päiväksi ja illaksi selkenevää. Saariston suojissa tuommoinen tuuli ei meinaa mitään, mutta avomerellä ei pysty ajamaan tasaista plaanivauhtia tai muuten paukuttelu vei paikatkin hampaista. Siirtymä oli noin 18 km. Perille päästiin lopulta ja uistelu saattoi alkaa.

Siellä jossain se lohi on

Vetoon isot plaanarit reippaan etäisyyden päähän ja kaareen kymmenen vapaa painotuksin 0 – 30 g. Vetonopeus oli 4 – 6 km/h, jonka takia jarrupusseja ei tarvinut laskea. Takiloihin kaksi vapaa ja perävirtaan yksi. Uistimiksi pelkkiä peltejä normaalia reippaamman vetonopeuden vuoksi. Vetosuunta luoteeseen, mikä sopivasti oli myötäaallokkoon. Rauman majakan luoteispuolella olevien matalien pohjoispuolella käänsin vetosuunnan kohti itää. Vedenlämmöt oli ajetulla reitillä 4 – 4,4 C. Tuon pidemmälle en päässyt, kun klo 17 alkoi sataa ja tuulla. Kylmä-Pihlajassa olevan mittausaseman mukaan tuuli nousi 11 – 12 m/s. Kyvyttömyys seistä veneessä ja sade riittää yleensä minulle syyksi lopettaa, joten saaliiksi tavoitteenmukainen MP. Paluumatka toki möykkyisempi, märempi ja pidempi kuin menomatka.

Mitä muuta tuli opittua? Siirtymät ja laskut/nousut vievät enemmän aikaa kuin luulisi ja kuvittelin, ettei kännykkä kuulu ulkomerellä, mutta sain aikaan sillä jopa hitaan nettiyhteyden.

Tapa jolla kala tuli oli kovin perinteinen. Olin nostamassa vieheitä ja aloitin takiloista, kun vaijerisotkua selvittäessä sisin pikkuplaanareista rääkäisi vihaisesti ja vapautuspituuden päässä molskahti. Kala kiinni! Oliko hauki vai jalompi oli enää kysymysmerkkinä. Vapa käteen ja väsyttämään. Haavikin oli jossain pulpetin taakse tungettuna ja koukkupihdit kylmälaukun pohjalla, joten ylimääräisiä käsiä olisi tarvittu nyt. Välillä vedin minä ja välillä veti kala. Lähempänä venettä uusi hyppy. Ei ollut hauki tuo eikä tuntunut alamittaiselta. Väsytys tuntui kestävän noin 10 – 15 minuuttia ja mukaan mahtui ehkä kaksi syöksyä ennen kuin kala tuli näköetäisyydelle veneen viereen. Pulska hopeinen hahmo toi itsensä näytille ja suupielessä roikkui kaksi viehettä. Oli kerännyt mukaansa viereisenkin vieheen. Veneen viereltä se vielä otti viimeisen syöksyn, mutta karkaamisesta ei nyt tullut mitään ja kala päätyi haaviin ja ylös.

Meritaimen 70 cm / 4220 g

Tältä ahmatilta löytyi nielusta kaksi silakkaa, joten sillä on ollut todellakin syönti päällä kun se hoksasi uisteet. Ne ohjeet pitivät nyt paikkansa, että äärimmäisen aikaisin keväällä taimenet ovat lähellä rantaa, matalassa ja melkein samoilla paikoilla kuin hauet kaislikkojen reunoilla. Paikka missä kala iski näyttää sellaiselta, josta kannattaisi yrittää lämpimällä vedellä kuhaa. Vettä oli alla noin nelisen metriä ja syvää ja avonaista vettä ei lähellä ollut. Lisäksi vesi oli tuossa osassa Pohjois-Airistoa todella sameaa. Veden lämpötila oli isolla Airistolla 3,1 C ja tuolla ottiseudulla oli 3,3 C, eli vain hieman lämpimämpää.

Koska sisin plaanari rääkäisi ensin päättelisin, että siellä ollut HK-varman taimentikku oli ensimmäinen viehe, johon kala tarttui. Siispä taika-amuletin arvonimen saa tämä 9 cm HK-varma värissä T31.

Taika-amuletti

Kala päätyi juhla-aterian kunniavieraaksi. Siitä riitti niin paljon syötävää, että vain osa päätyi pannulle heti sunnuntaiaamuna ja loput pakastimeen odottamaan nauttimistaan. Kuvassa pyrstöfilé.

Pöytä on katettu

Sunnuntaiksi olin alunperin suunnitellut kalareissua ja kelikin olisi suosinut sitä, mutta tästä iloisesta yllätyksestä johtuen pyhitin sunnuntain nautiskelupäiväksi. Fiilistellään edes yksi päivä siinä tunnetilassa, kun ollaan juuri saatu kala. Sitäpaitsi kyllä ne siellä meressä odottaa seuraavaakin kertaa ja turha lähteä ahnehtimaan.

Viime syksynä mietin seuraavaa tavoitetta ja pyörittelin kolmosen tai peräti vitosen kalaa Airistolta. Nyt meni kirkkaasti kolmonen rikki, joten seuraava tavoite on sitten se vitonen.

Tällä se alkoi

Ensimmäisellä reissulla tavoitetta ei juuri ollut kuin päästä katselemaan paikkoja. Paikka oli Ruissalon edusta Airistolla ja tuona sunnuntaisena iltapäivänä rannat olivat täynnä siian onkijoita. Siian onginta on todellakin villinnyt kansan, sillä vastaavaa väenpaljoutta en ole ikinä todistanut kalavesillä.

Koska suorituspaineita ei ollut, niin laitoin kelkkoihin vain kaksi viehettä puolelleen ja aloin pyöriä kalliorantojen edustalla. Kalaparviakin löytyi kaiusta ja erästä isoa parvea jäin hinkkaamaan pidemmäksi aikaa. Olisihan se sensaatio ja aloittelijan tuuria, jos heti ekalla kerralla tärppäisi. No, se aloittelijan lahjakortti tuli käytettyä jo vuosia sitten, joten tämä päivä jäi tapahtumattomaksi.

Uusi yritys torstai-iltana 19. huhtikuuta. Samat paikat ja samat taktiikat, mutta enemmän pyyntöjä. Tällä kerralla kolme pikkuplaanaria puolellensa. Löysin taas alueen, josta löytyi runsaasti parvia ja jäin hinkkaamaan vieläkin määrätietoisemmin kuin edellisellä kerralla. Pitäisi vaan tietää mitä meritaimen haluaa eikä soveltaa samoja oppeja järveltä, koska tälläkin kerralla jäi munat pataan.

Verrataanpa sitten mitä pelipaikan vaihdos tarkoitti. Ensimmäinen asia on toimivat uistelutaktiikat, jotka joutuu nyt opettelamaan uusiksi. Meritaimen ei käyttäydy ihan samoin kuin järvitaimen eikä minulla ole nyt riittävästi hajua miten se puolestaan käyttäytyy. Toinen asia on laivat. Ne ovat pieniä ja harvalukuisia Päijänteellä. Merellä taas tämmöisiä seilaa jatkuvasti ohi.

Laiva matkalla Naantalia kohti

Väylille en vielä uskaltaudu menemään haravan kanssa. Murtoselällä ravintolalaiva Rhea liikkuu niin hitaasti, että sitä pääsee karkuun uistelemalla vähän kovempaa eikä laivakaan mikään kolossaalinen ole kooltaan. Tuommoinen autolautta taas liikkuu kevyttä plaanivauhtia ja kun sen näkee kiikareilla tulevan Airiston toisessa päässä, niin se onkin hetkessä aivan likellä.

Pitkin mennyttä vuotta mietin Furunon mallia FCV-620, mutta siinä rassasi nykymittapuulla melko ankea näytön resoluutio. Tammikuussa melko puskista tipahti uutinen, että tuohon malliin olisi tulossa päivitys ja juuri tuo legopalikkanäyttö saisi mennä. Uutukaisen nimi on FCV-627 ja se oli tiettävästi esiteltävänä venemessuilla.

Furunon osastolta tuo vempele sitten löytyi. Mitoiltaan ja säätimiltään laite vaikutti olevan samanlainen kuin edeltäjänsä. Uutta oli pohjantunnistus ja herkkyyttä pystyi säätämään jo luodatulle tiedolle. Hinta oli noin tonnin paikkeilla. Isompaan 585 malliin on tulossa kuulemma myös päivitys kesällä. Näytön tyyppi kuulemma muuttuu samaksi kuin tässä pienemmässä mallissa ja resoluutio pysyy samana.

Furuno FCV-620, FCV-627 ja FCV-585

Lowrancen osastolla oli HDS-laitteiden sisuskalut saaneet päivityksen. Uistelijan kannalta kiinnostavinta oli mahdollisuus tallentaa viistokaikuboksin dataa muistikortille ja piirtää se kartalle sekä tutkia sitä jälkikäteen. Käytännössä lopputulos olisi pohjakartta vesistöstä kuvamuodossa. Itse syvyystietoa ei pysty kai yhdistämään karttaan. Merialueilla järjestelmällinen merenpohjan kartoitus on laitonta, joten toivottavasti kukaan ei joudu pulaan tuommoisen käytöstä.

Itse veneet olivat enemmän tai vähemmän samoja kuin vuosi takaperin. Jotain uutta oli toki tullut, kuten Busterin pro-sarjan laajeneminen L-malliin. Turkki oli muuttunut vanerista alumiiniksi ja pulpetti siirretty keskelle. Tehosuositus oli kasvanut 70 hv asti. Takapenkki oli oikeastaan pelkkä boksi, joka näytti sellaista että sen saisi irtikin. Tämä on tietysti hyvä uistelijan kannalta. Kipparin penkki oli Lx pro:ssa samanlainen kuin alempana olevassa Yamarinissakin. Itse ehkä ottaisin mieluummin kuppi-istuimen.

Buster Lx pro

Viime vuonna missasin syystä tai toisesta kokonaan Silverin osastolla avomallit, mutta tänä vuonna näin ei päässyt käymään. Haukasta ja Eaglesta oli keskipulpettiversiot. Näistä varmaan Haukka olisi minulle passelimman kokoinen. Takapenkki oli molemmissa kiinteä lasikuituinen ja kipparin penkki kuppimallinen. Eaglessa on riittävästi leveyttä kahdelle vierekkäiselle istuimelle.

Silver Hawk CC

Silver Eagle CC

Yamarinin peltiveneessä taas oli Silverien tapaan lasikuitusisus ja kiinteä takapenkki, mutta kipparin penkki Lx pro:n tyyliin “sohva”.

Yamarin Cross 53 CC

Melko paljon kiinnitin siis huomiota avoveneisiin, vaikkakaan välitöntä halua venekaupoille ei nyt syntynyt. No, ostinko elektroniikkaa? Jäin miettimään tuon uuden Furunon ja Garminin 720s yhdistelmäplotterin välillä. Kahta täysikokoista erillislaitetta en halua ylimääräisen hässäkän takia ja jos oikea plotteri tulee, niin Furuno erillislaitteena putoaa vaihtoehdoista. Kaikuna se epäilemättä on parempi kuin tuo mainittu yhdistelmälaitteen kaikuosa.

Kuukausitilastoista näkee, että avoveden aikaan tehtyjen reissujen määrät ovat toukokuusta heinäkuuhun verrannollisia edelliskauteen, mutta heinäkuun jälkeen tapahtui selvä notkahdus, joka on suoraa seurausta muutosta Turkuun ja siihen valmistautumisesta.

Tärppiväli oli liki kaksinkertainen kevään ja syksyn välillä. Kevään taimensesongissa sai liottaa siimoja noin nelisen tuntia saadakseen kalan, kun taas syksyllä samaan kului yli kuusi tuntia. Verrattuna taas edelliskauteen tilanne on päinvastainen. 2010 keväällä tärppiväli oli noin 7 tuntia kun taas syksyllä se oli noin 4 t. Tiedä sitten johtuiko sitten siitä, että olisi pitänyt käydä useammin kalassa pysyäkseen kalojen liikkeiden perässä. Tai ehkäpä tässä touhussa vaan on tällaisia vaihteluja.

Reissut

Kalat

Yhteensä kaloja nousi 69 kpl, joista kuhia oli 32 ja taimenia 13. Kookkain kuha painoi 1435 g ja kauden huipennus, eli ainoa mitan ylittänyt taimen 1550 g. Saalistilastoissa pistää esiin kuhien hyvä määrä ja kuhakausi olikin vähintään yhtä hyvä kuin edellinen. Mitallisten osuus oli suurempi kuin edelliskaudella, joskin suuria kaloja ei tällä kaudella osunut kohdalle.

Kalat

Uistimet

Uistintilastoissa Bomber hallitsee kuhauistimena. Oikeastaan luottamus oli niinkin täydellistä, että heinäkuussa perässä tuli aina sama setti niitä. Taimentilastoissa esitin edellisen kauden tilinpäätöksessä kysymyksen olisiko Luulahden lukko HK-varman veroinen taimenenuistelussa. Tällä kaudella tuo kysymys oli testattavana ja lahjomattoman raadin mielipide oli: HK-varma 8 ja Luulahden lukko 3. Raati koostui yhdeksästä taimenesta sekä yhdestä järväristä ja nieriästä. Se mitallinen tosin tuli VK-hupulla. Tämänkään vuoden tilasto ei ole täysin reilu, sillä toukokuulle osui reissu, jolla oli vedossa pääosin HK-varmaa ja tuolta reissulta kertyi puolet HK-varman tämän kauden tapahtumista.

Uistimet

Ensi kausi tulee takuulla olemaan ainakin erilainen kuin tämä päättynyt ja kaksi edellistä. Ehkä ainakin heittokalastus saa taas enemmän aikaa. Päijänteellä heittosaaliit tuppasivat olevan niin heikkoja, että se jäi senkin takia aika harvinaiseksi puuhaksi. Mieli tekisi ainakin kokeilla merilohen uistelua Rauman ja Porin edustoilla.

Tässä kohtaa on kerrattava vielä se, että olen kaksi vuotta ja noin 400-500 tuntia viettänyt taimenen perässä Pohjois-Päijänteellä ilman mitallista kalaa. Alamittoja on nähty enemmän kuin tarpeeksi sekä muita lajeja. Tämä reissu oli luultavasti viimeinen tällä kaudella ja ensi kaudeksi siirryn Saaristomerelle, jolloin blogin slogankin muuttuu hieman.

Onko sitten kyseessä uistelukaverin mukaantuoma hyvä karma, oikein valitut ajolinjat vai vieraan veneen aiheuttama sähkökenttä, niin jotain oli nyt eri tavalla. Uistelukaveri on kyllä oikea kettu, joka saa vaikka moottorikaivosta mitallisen lohikalan.

Laskemaani uloimpaan plaanarivapaan iski noin tunti puolitoista aloittamisen jälkeen päivän ensimmäinen tärppi. Aluksi kala tuntui siltä tyypilliseltä alamittaiselta. Se tuli helposti lähemmäs venettä, mutta näköetäisyydellä alkoi show. Kala lähti ohittamaan vettä, pomppi sekä tempoi. Oli hyvin kiinni ja ei päässyt irti, joten haaviin ja ylös mitattavaksi.

Mitta näytti 51 cm ja vaaka 1550 g. Hetken siinä meni ennenkuin kunnolla hoksasi, että kirous murtui nyt ja viimeisellä mahdollisella hetkellä. Siinä se nyt oli. Rasvaevä oli leikattu, joten pappi viuhahti ja kala lähti mukaan.

Päijänteen taimen 51 cm / 1550 g

Taika-amuletti, joka kirouksen murskasi oli pieni VK-huppu, jossa 10 g painotus. Vedenlämmöt ottipaikassa oli 6.3 C.

Taika-amuletti

Pyyntiä jatkettiin ja iltapäiväksi tuuli tyyntyi jo niin, että päästiin takaisin Muuratsalon puolelle. Nyt oli kuitenkin Ahti jo antanut armoaan ja se paras karkki loppunut, vaikka plaanareista löytyikin vielä räjähtänyt raksi. Kolmen jälkeen iltapäivällä oli lopetettava auringon laskiessa. Vehkeitä nostaessa ilmeni vielä toinenkin raksiräjähdys takilassa. Se ei ollut voinut olla kovinkaan kauan siellä, koska kyseinen vapa oli äskettäin tarkastettu.

Pomppuisasta kelistä huolimatta järvellä näkyi kaksi muutakin venekuntaa. Molemmat niistä katsoivat parhaaksi pysytellä etelänpuoleisella rannalla ja en ihmettele.

Tämä nimenomainen kala laitettiin uuniin ja nautittiin viinin kera. Mikään vähempi ei olisi ollut kyllin arvokasta. Tavoite mitallisesta lohikalasta Pohjois-Päijänteellä on siis saavutettu, joten mitä seuraavaksi? Olisiko kolmosen kala Airistolta vai peräti vitonen?

Uunitaimenta

Seuraava raportti tulee luultavasti Saaristomereltä. Tuleeko se pilkiltä vaiko uistellen ei vielä tiedä. Vene on jo siirretty Turkuun, mutta kalastusvälineet ovat yhä Keski-Suomessa. Jos kausi jatkuu vielä pidempään lauhana, niin ehkä lähdenkin vielä yrittämään uusille pelipaikoille myöhään tällä kaudella, mutta muutoin jään odottamaan vesien jäätymistä.

Takilat upotin 12 m ja 10 m syvyydelle välilaukaiseimet (x2) kahden metrin välein. Yhteensä kuusi vapaa syvyydellä 12 – 6 m ja pyynnissä pelkkää peltiä. Kahdesti huomasin luotaimesta jonkun nousevan syvältä tutkimaan joko kuulaa tai viehettä, mutta kunnon puraisu siltä jäi tekemättä.

Jokin kävi katsomassa vieheet

Pieniä parvia ja yksittäisiä kaloja näkyi luotainkuvassa pitkin uistelualuetta, joten sen puolesta olisi ollut mahdollista tärppejä nähdäkin, mutta tänään ei ollut sellainen päivä. Vedenlämmöt 8,6 C.

Päivän idea oli mennä Sudensaaren ympärille pyörimään takiloiden kanssa. Pintauistelu on tuottanut huonosti hedelmää ja vinkistä panostan nyt takiloihin hieman enemmän. Asetin takilaan pyynnöt 12 – 6 m syvyydelle 2 metrin porrastuksin sekä sivutönköt pintaan. Yhteensä siis 6 vapaa. Enempään ei tämän päivän kelissä olisi tehnyt mieli yrittääkään. Siinä keinutuksessa seisominen veneessä oli erittäin vaikeaa ja välillä aallot pärski sisään veneeseenkin. Ilman keulavisiiriä olisi veneessä ollut vielä huomattavan paljon märempää.

Click here to view the video on YouTube.

Siimasolmuja esiintyi myös totuttua enemmän. Erityisen tarkkana sai olla takilaa laskettaessa ettei takilasiima ottanut kiinni sivutönkköön. Houkutuslevyt käyttäytyivät tuulessa kuin liput tangossa ja syötin saaminen käsiin oli hieman vaikeaa. Uinnin tarkastaminen oli melko toivotonta, koska se miten raksi käyttäytyi veneen vieressä oli aivan eri asia miten se käyttäytyy syvällä tasaisemmassa virtauksessa.

Vaikeuksista huolimatta jotain tapahtuikin ahdin valtakunnassa. Tapahtumia oli kaksi. Ensimmäinen onnistui puremaan tapsin poikki. Tapahtuma oli 12 m syvyydessä ja siima ei ollut katkennut venymällä vaan pää oli kuin veitsellä katkaistu. Toinen tapahtuma oli sitten perinteisempi raksiräjähdys. Veneen vierelle ei tullut mitään näytille tällä reissulla. Vedenlämmöt 9,5 C.

Paluumatka oli myötäaallokkoon ja siten helpompi kuin menomatka. Aina välillä aalto pärskäytti oikein kunnolla sisään ja rannassa kaikki vettyvä oli vettynyt. Varustesaavin pohjalla oli 3 cm kerros vettä sekä melkoinen mulkku otsassa. Tämä reissu toimii muistutuksena siitä, että leppoisan kelin ja vaaratilanteen välillä on vielä tällainenkin välimuoto, joka vie touhusta nautinnon, mutta houkuttelee silti yrittämään.