Tässä kohtaa on kerrattava vielä se, että olen kaksi vuotta ja noin 400-500 tuntia viettänyt taimenen perässä Pohjois-Päijänteellä ilman mitallista kalaa. Alamittoja on nähty enemmän kuin tarpeeksi sekä muita lajeja. Tämä reissu oli luultavasti viimeinen tällä kaudella ja ensi kaudeksi siirryn Saaristomerelle, jolloin blogin slogankin muuttuu hieman.

Onko sitten kyseessä uistelukaverin mukaantuoma hyvä karma, oikein valitut ajolinjat vai vieraan veneen aiheuttama sähkökenttä, niin jotain oli nyt eri tavalla. Uistelukaveri on kyllä oikea kettu, joka saa vaikka moottorikaivosta mitallisen lohikalan.

Laskemaani uloimpaan plaanarivapaan iski noin tunti puolitoista aloittamisen jälkeen päivän ensimmäinen tärppi. Aluksi kala tuntui siltä tyypilliseltä alamittaiselta. Se tuli helposti lähemmäs venettä, mutta näköetäisyydellä alkoi show. Kala lähti ohittamaan vettä, pomppi sekä tempoi. Oli hyvin kiinni ja ei päässyt irti, joten haaviin ja ylös mitattavaksi.

Mitta näytti 51 cm ja vaaka 1550 g. Hetken siinä meni ennenkuin kunnolla hoksasi, että kirous murtui nyt ja viimeisellä mahdollisella hetkellä. Siinä se nyt oli. Rasvaevä oli leikattu, joten pappi viuhahti ja kala lähti mukaan.

Päijänteen taimen 51 cm / 1550 g

Taika-amuletti, joka kirouksen murskasi oli pieni VK-huppu, jossa 10 g painotus. Vedenlämmöt ottipaikassa oli 6.3 C.

Taika-amuletti

Pyyntiä jatkettiin ja iltapäiväksi tuuli tyyntyi jo niin, että päästiin takaisin Muuratsalon puolelle. Nyt oli kuitenkin Ahti jo antanut armoaan ja se paras karkki loppunut, vaikka plaanareista löytyikin vielä räjähtänyt raksi. Kolmen jälkeen iltapäivällä oli lopetettava auringon laskiessa. Vehkeitä nostaessa ilmeni vielä toinenkin raksiräjähdys takilassa. Se ei ollut voinut olla kovinkaan kauan siellä, koska kyseinen vapa oli äskettäin tarkastettu.

Pomppuisasta kelistä huolimatta järvellä näkyi kaksi muutakin venekuntaa. Molemmat niistä katsoivat parhaaksi pysytellä etelänpuoleisella rannalla ja en ihmettele.

Tämä nimenomainen kala laitettiin uuniin ja nautittiin viinin kera. Mikään vähempi ei olisi ollut kyllin arvokasta. Tavoite mitallisesta lohikalasta Pohjois-Päijänteellä on siis saavutettu, joten mitä seuraavaksi? Olisiko kolmosen kala Airistolta vai peräti vitonen?

Uunitaimenta

Seuraava raportti tulee luultavasti Saaristomereltä. Tuleeko se pilkiltä vaiko uistellen ei vielä tiedä. Vene on jo siirretty Turkuun, mutta kalastusvälineet ovat yhä Keski-Suomessa. Jos kausi jatkuu vielä pidempään lauhana, niin ehkä lähdenkin vielä yrittämään uusille pelipaikoille myöhään tällä kaudella, mutta muutoin jään odottamaan vesien jäätymistä.

Takilat upotin 12 m ja 10 m syvyydelle välilaukaiseimet (x2) kahden metrin välein. Yhteensä kuusi vapaa syvyydellä 12 – 6 m ja pyynnissä pelkkää peltiä. Kahdesti huomasin luotaimesta jonkun nousevan syvältä tutkimaan joko kuulaa tai viehettä, mutta kunnon puraisu siltä jäi tekemättä.

Jokin kävi katsomassa vieheet

Pieniä parvia ja yksittäisiä kaloja näkyi luotainkuvassa pitkin uistelualuetta, joten sen puolesta olisi ollut mahdollista tärppejä nähdäkin, mutta tänään ei ollut sellainen päivä. Vedenlämmöt 8,6 C.

Päivän idea oli mennä Sudensaaren ympärille pyörimään takiloiden kanssa. Pintauistelu on tuottanut huonosti hedelmää ja vinkistä panostan nyt takiloihin hieman enemmän. Asetin takilaan pyynnöt 12 – 6 m syvyydelle 2 metrin porrastuksin sekä sivutönköt pintaan. Yhteensä siis 6 vapaa. Enempään ei tämän päivän kelissä olisi tehnyt mieli yrittääkään. Siinä keinutuksessa seisominen veneessä oli erittäin vaikeaa ja välillä aallot pärski sisään veneeseenkin. Ilman keulavisiiriä olisi veneessä ollut vielä huomattavan paljon märempää.

Click here to view the video on YouTube.

Siimasolmuja esiintyi myös totuttua enemmän. Erityisen tarkkana sai olla takilaa laskettaessa ettei takilasiima ottanut kiinni sivutönkköön. Houkutuslevyt käyttäytyivät tuulessa kuin liput tangossa ja syötin saaminen käsiin oli hieman vaikeaa. Uinnin tarkastaminen oli melko toivotonta, koska se miten raksi käyttäytyi veneen vieressä oli aivan eri asia miten se käyttäytyy syvällä tasaisemmassa virtauksessa.

Vaikeuksista huolimatta jotain tapahtuikin ahdin valtakunnassa. Tapahtumia oli kaksi. Ensimmäinen onnistui puremaan tapsin poikki. Tapahtuma oli 12 m syvyydessä ja siima ei ollut katkennut venymällä vaan pää oli kuin veitsellä katkaistu. Toinen tapahtuma oli sitten perinteisempi raksiräjähdys. Veneen vierelle ei tullut mitään näytille tällä reissulla. Vedenlämmöt 9,5 C.

Paluumatka oli myötäaallokkoon ja siten helpompi kuin menomatka. Aina välillä aalto pärskäytti oikein kunnolla sisään ja rannassa kaikki vettyvä oli vettynyt. Varustesaavin pohjalla oli 3 cm kerros vettä sekä melkoinen mulkku otsassa. Tämä reissu toimii muistutuksena siitä, että leppoisan kelin ja vaaratilanteen välillä on vielä tällainenkin välimuoto, joka vie touhusta nautinnon, mutta houkuttelee silti yrittämään.

Tuuli oli kohtalaista lännenpuoleista ja pilvisyys vaihteli melko pilvisestä puolipilviseen. Vesi 10.7 C ja ilma 3 C. Emme oikein tienneet kannattaisiko näillä vedenlämmöillä kokeilla tuulen alta vai päältä, joten aloitimme tuulen alta.

Pyörimme tavanomaisilla paikoilla koko aamupäivän ja yritimme saada kuollutta muikkuparveamme kasvamaan yli 50-senttiseksi tuloksetta. Kello yhden aikoihin alkoi jo usko hiipua raksin toimivuuteen. Vielä kerran Sudensaaren edestä mahdollisimman läheltä rantaa ja sitten vaihdetaan vaaput ja pellit tilalle. Tässä ohiajossa tulikin sitten kaksi tärppiä peräkkäin. Ensimmäinen oli maapallo ja toinen oli päivän ensimmäinen kalatärppi. Tämä otettiin oikein varovaisesti ja kädestä pitäen veneen vierelle, jottei päivän ainokainen vaan karkaisi. Mittausta oli turha tehdä, sillä kala oli selvä alamittainen. Raksia oli purtu hyvin varovaisesti. Muikussa oli pieni vekki kurkun kohdalla ja muuten sen olisi voinut laskea takaisin pyyntiin.

Yksi alamittainen neljässä tunnissa ei vielä vakuuttanut raksien toimivuudesta, joten lähdimme vaihtamaan vaappuja tilalle. Nostaessa löytyi toisestakin muikusta samanlainen pieni puremajälki, joten syönti oli todella varovaista. Ei puhettakaan kunnon raksiräjähdyksistä. Vieheitä vaihtaessa siirryimme samalla tuulen päälle.

Seuraavat kolme ja puoli tuntia olivat kovasta yrityksestä ja uskosta huolimatta vielä hiljaisemmat. Tuo lokakuinen keskiviikko vaan ei nyt anna kalaa. Syitä pohtiessa kävi mielessä veneen sähkökentät sekä tarve käydä manaajalla. Ehkä Ahdille olisi pitänyt myös uhrata. Tahaton viehemenetys sillointällöin ei riitä, mutta toimisiko jos uhraisi tahallaan vaikkapa takilan?

Sunnuntaina Bomberit sai jäädä kotiin ja mukaan tuli otettua taimenvaappuja ja vetopeltejä suuntana Risti. Ensimmäistä tapahtumaa sai odotella tunnin verran ja melkoinen lähtö se olikin. Räikkä rääkäisi oikein kunnolla ja vapaa sai pumpata. Siellä toisessa päässä oli 36-senttinen taimenenpenikka kyljestään tarttuneena. Pitihän tuo arvata. Ei sentään mitallisella aloiteta syyskautta. Seuraavaa ja samalla viimeistä sain odotella kaksi tuntia ja tämä oli hieman edellistä kookkaampi, mutta yhä mitan alittava.

Sääolot oli sunnuntaina oikein mukavat. Aurinkoista ja heikkoa tuulta. Vedenlämpö 18C. Mikäs tuolla keikkuessa.

Rappukallion edustaa 4. syyskuuta.

Edellisviikonlopun rikostrilleri mainittiin myös alkuviikon lehdessä. Vielä kun lehdestä saisi lukea “bensavaraskopla jäi kiinni…”.

Keskisuomalainen 30.8.2011

Juttuun saattoi liittyä tai olla liittymättä ennen poliisiveneiden saapumista kuulunut pamahtelu, jonka arvelin liittyvän sorsastuskauteen. Paukuttelussa oli sarjoja sekä yksittäisiä laukauksia. Oikeus ilmeisesti tapahtui lopulta, sillä kamoja kasaan laittaessani näin kauempana Lehtisaaren kupeessa partioveneeltä näyttäneen veneen hinaavan perässään pienempää venettä. Välimatkaa oli sen verran, että tunnistaminen ei onnistunut.

Ai niin ja se itse asia: munat pataan. Ei nypyn nyppyäkään. Vesi oli 19-20 C ja tuuli yltyi iltaa kohti niin, että kuuden aikaan alkoi olla vaahtopäitä. Todennäköisesti tässä oli viimeinen helteinen kuhanuistelureissu tällä kaudella. Sääennuste lupaa nyt kylmenevää ja sateista sekä syyskuukin alkaa jo kolkutella.

Mutta sitten se mitä muuta sattui ja tapahtui. Keskellä Ristinselkää suoraan perän suunnalla lähestyi moottorivene plaanissa, jonka kurssi oli suoraan kohti minua. Vene vaan lähestyi ja lähestyi ja kuski alkoi hidastaa nopeutta alle sadan metrin päässä. Touhu näytti siltä kuin olisi halunnut nousta kyytiin. Siinä noin 50 m päässä kuski taisi hoksata viimeistään ulkona olevat kelkat ja päätti korjata kunnolla oikealle. Tämä tapahtui jo väsytysalueella ja ellen käyttäisi kesäisessä kuhanpyynnissä lyhyitä vapautuspituuksia olisi siimoja varmasti katkennut. Tuon väistön jälkeen vene taas kiihdytti matkanopeuteen ja häipyi.

Ikäänkuin tämä hirttäytymisyritys ei koitunut plaanarinarun kohtaloksi, niin sen teki viimeistään oma potkuri vermeitä nostessa. Kelkkoja kiinniajaessa tuli ryssittyä ajamalla liian tiukasti kohti kelkkaa ja naru pääsi löystymään niin, että se pääsi potkuriin. Lopputulos oli tietenkin narun katkeaminen. Onneksi vain katkeaminen eikä narua päässyt potkurinakseliin.

Kymmenen vapaa oli liioittelua, sillä kuha oli otillaan lauantai-iltana. Vedenlämmöt 22,5 C – 23,5 C. Syönti jatkui tasaisesti koko reissun ja yli tuntia ei missään vaiheessa ollut tärppiväli. Kuhatapahtumia oli yhteensä kuusi, joista kolme oli mitallisia suurimman ollessa 55 cm / 1435 g. Sekaan mahtui yksi 60 cm haukikin. Isoin kuha teki jopa syöksyjä ja jurnutti syvällä toisin kuin kohtaloonsa tyytyvät kuhat yleensä. Se oli lähes yhtä pippurinen kuin reissun haukikin.

Kalat olivat pääasiassa matalassa, vaikka muutama kala tuli syvän päältäkin. Uistintaktiikka oli melko yksitoikkoinen. Olen oppinut luottamaan Bombereihin kuhajahdissa, niin ettei muita juuri tule laitettuakaan siiman päähän enää.

Bomber-painotteinen kuvio

Muita mieleenpainuvia tapahtumia oli tärppäys kun siima oli vielä kädessä. Vaappu oli juuri laskettu vapautuspituuteen ja olin laittamassa laukaisijaa siimaan, kun siima alkoi kolista. Vedin vastaiskunkin sormilla, mutta kala ei tarttunut kiinni. Tuon lisäksi oli muutama siiman laukeaminen sekä yksi varma kalan karkuutus perävirrassa.

Alkuillasta ei ollut tapahtua juuri yhtään mitään, mutta sitten yhdeksän jälkeen alkoi tapahtua taimenenpenikan muodossa. Illan ainoaksi tämän ei tarvinut jäädä, koska iltaan mahtui myös muutamalla sentillä mitan ylittänyt kuha. Harvinaista, että kuhan ja taimenen tapaa samoilta paikoilta, mutta nyt sekin on koettu.

Välineitä nostaessa oli tänään tällainen viime hetken yllätys. Kauden avaus vieläpä tämän lajin kanssa. Jossain taisi uistimet kolista pohjia myöden, vaikka olinkin samalla selällä Suomen syvimmän paikan kanssa.

Yllätyssaalis

Lähdin mahdollisimman ennakkoluulottomasti liikkeelle. Eli toisinsanoen kaivoin pakista kaikki vaaput joita en kylmällä kelillä edes yrittäisi ja jokaiseen siimaan erilainen painotus. Olisiko kala lämpimässä tai viileässä vedessä? Tai olisiko lämmöillä juuri merkitystäkään yli 20-asteisessa vedessä. Ennakkoluulottomuutta peliin ja pyörimään ympäri selkää. Keli oli todella hikinen tuulen ollessa heikko ja ilman lämpötilan ollessa 30 C.

Taimenista en löytänyt jälkeäkään, mutta yllätyksen tarjosi alamittainen kuha. Kuha iski punttien takaa auringon paistaessa vielä kirkkaasti. Kaisloja ja muuta roskaa lillui runsaasti vedessä ja puolet uisteista taisi olla poissa pelistä koko ajan. Auringon laskiessa päätin nostaa vermeet ja lähteä kohti rantaa.

Aurinko painuu mailleen

Jos hikisyys unohdetaan, niin keli oli kokoajan mitä loistavin. Auringonlaskun jälkeen varsinkin tunnelma oli sellainen, että tämän takia näille reissuille lähdetään vaikka kalaa tulisikin harvoin. Tyynen sekä vielä lämpimän, mutta pimenevän järvenselän tunnelma ja tuoksut antavat virtaa vielä seuraavalle talvellekin muistella näitä hetkiä.