Mitallinen!
Perjantaina ja lauantaina Suomeen iski syysmyrsky. Merialueilla ja Oulun seudulla tuuli yltyi 20 m/s asti but meanwhile in Keski-Suomi. Lähdimme mahdollisista ongelmista huolimatta lauantaiaamun valjettua vetouistelu-foorumin Kordodelarosan kanssa Ristinselälle taimenjahtiin Kordon toimiessa kipparina. Säynätsalon satamassa kaikki näytti vielä hyvältä. Ajattelimme, että jos lounaistuuli on liian kovaa, niin jäämme Sudensaaren taakse pyörimään. Muuratsalon sivua siirtyessä kaikki näytti edelleen hyvältä, mutta kun pääsimme Etelähaikan kohdalle oli piru irti. Tunnelma oli kuin kirjoituksessa Mikki Hiiri merihädässä. Vene oli pakko pudottaa liu’usta, jolloin vettä alkoi roiskua sisään keulan kautta niin, että perän sadevesitulpat oli avattava . Vettä oli valehtelematta kertynyt veneen perään 5 cm ennen poistoputkien avaamista. Sudensaaren ympäristöstä emme löytäneet niin isoa suojaisaa paikkaa, että siellä olisi voinut uistella, joten teimme nopeasti päätöksen ajaa hiljaisella nopeudella etelänpuoleiselle rannalle. Päätös kannatti, sillä puolessa välissä selän ylitystä aallokkokin alkoi rauhoittua ja vastarannalla oli ihan kelvollinen uistelukeli. Vetoon laskettiin raksit kevyin painotuksin kelkkoihin ja syvemmälle takilat.
Tässä kohtaa on kerrattava vielä se, että olen kaksi vuotta ja noin 400-500 tuntia viettänyt taimenen perässä Pohjois-Päijänteellä ilman mitallista kalaa. Alamittoja on nähty enemmän kuin tarpeeksi sekä muita lajeja. Tämä reissu oli luultavasti viimeinen tällä kaudella ja ensi kaudeksi siirryn Saaristomerelle, jolloin blogin slogankin muuttuu hieman.
Onko sitten kyseessä uistelukaverin mukaantuoma hyvä karma, oikein valitut ajolinjat vai vieraan veneen aiheuttama sähkökenttä, niin jotain oli nyt eri tavalla. Uistelukaveri on kyllä oikea kettu, joka saa vaikka moottorikaivosta mitallisen lohikalan.
Laskemaani uloimpaan plaanarivapaan iski noin tunti puolitoista aloittamisen jälkeen päivän ensimmäinen tärppi. Aluksi kala tuntui siltä tyypilliseltä alamittaiselta. Se tuli helposti lähemmäs venettä, mutta näköetäisyydellä alkoi show. Kala lähti ohittamaan vettä, pomppi sekä tempoi. Oli hyvin kiinni ja ei päässyt irti, joten haaviin ja ylös mitattavaksi.
Mitta näytti 51 cm ja vaaka 1550 g. Hetken siinä meni ennenkuin kunnolla hoksasi, että kirous murtui nyt ja viimeisellä mahdollisella hetkellä. Siinä se nyt oli. Rasvaevä oli leikattu, joten pappi viuhahti ja kala lähti mukaan.
Päijänteen taimen 51 cm / 1550 g
Taika-amuletti, joka kirouksen murskasi oli pieni VK-huppu, jossa 10 g painotus. Vedenlämmöt ottipaikassa oli 6.3 C.
Taika-amuletti
Pyyntiä jatkettiin ja iltapäiväksi tuuli tyyntyi jo niin, että päästiin takaisin Muuratsalon puolelle. Nyt oli kuitenkin Ahti jo antanut armoaan ja se paras karkki loppunut, vaikka plaanareista löytyikin vielä räjähtänyt raksi. Kolmen jälkeen iltapäivällä oli lopetettava auringon laskiessa. Vehkeitä nostaessa ilmeni vielä toinenkin raksiräjähdys takilassa. Se ei ollut voinut olla kovinkaan kauan siellä, koska kyseinen vapa oli äskettäin tarkastettu.
Pomppuisasta kelistä huolimatta järvellä näkyi kaksi muutakin venekuntaa. Molemmat niistä katsoivat parhaaksi pysytellä etelänpuoleisella rannalla ja en ihmettele.
Tämä nimenomainen kala laitettiin uuniin ja nautittiin viinin kera. Mikään vähempi ei olisi ollut kyllin arvokasta. Tavoite mitallisesta lohikalasta Pohjois-Päijänteellä on siis saavutettu, joten mitä seuraavaksi? Olisiko kolmosen kala Airistolta vai peräti vitonen?
Uunitaimenta
Seuraava raportti tulee luultavasti Saaristomereltä. Tuleeko se pilkiltä vaiko uistellen ei vielä tiedä. Vene on jo siirretty Turkuun, mutta kalastusvälineet ovat yhä Keski-Suomessa. Jos kausi jatkuu vielä pidempään lauhana, niin ehkä lähdenkin vielä yrittämään uusille pelipaikoille myöhään tällä kaudella, mutta muutoin jään odottamaan vesien jäätymistä.