Kun mikään ei kelpaa

Keskiviikkoaamuna lähdimme vetouistelu-foorumilta tutun nimimerkin Kordodelarosa kanssa Ristinselälle vakaana aikomuksenamme jallittaa mitallinen lohikala. Pöytään katettiin parasta mitä talosta löytyy, kun vetoon laitettiin peräti 19 vapaa ja rakseihin sellainen uinti ja sellaiset huput, että varmasti kalaa tulee jos sitä on. Kelkkoihin meni 12 vapaa 10-40 g painotuksilla, takiloihin 6 vapaa syvyydelle 12-9 m sekä yksi perävirtavapa.

Tuuli oli kohtalaista lännenpuoleista ja pilvisyys vaihteli melko pilvisestä puolipilviseen. Vesi 10.7 C ja ilma 3 C. Emme oikein tienneet kannattaisiko näillä vedenlämmöillä kokeilla tuulen alta vai päältä, joten aloitimme tuulen alta.

Pyörimme tavanomaisilla paikoilla koko aamupäivän ja yritimme saada kuollutta muikkuparveamme kasvamaan yli 50-senttiseksi tuloksetta. Kello yhden aikoihin alkoi jo usko hiipua raksin toimivuuteen. Vielä kerran Sudensaaren edestä mahdollisimman läheltä rantaa ja sitten vaihdetaan vaaput ja pellit tilalle. Tässä ohiajossa tulikin sitten kaksi tärppiä peräkkäin. Ensimmäinen oli maapallo ja toinen oli päivän ensimmäinen kalatärppi. Tämä otettiin oikein varovaisesti ja kädestä pitäen veneen vierelle, jottei päivän ainokainen vaan karkaisi. Mittausta oli turha tehdä, sillä kala oli selvä alamittainen. Raksia oli purtu hyvin varovaisesti. Muikussa oli pieni vekki kurkun kohdalla ja muuten sen olisi voinut laskea takaisin pyyntiin.

Yksi alamittainen neljässä tunnissa ei vielä vakuuttanut raksien toimivuudesta, joten lähdimme vaihtamaan vaappuja tilalle. Nostaessa löytyi toisestakin muikusta samanlainen pieni puremajälki, joten syönti oli todella varovaista. Ei puhettakaan kunnon raksiräjähdyksistä. Vieheitä vaihtaessa siirryimme samalla tuulen päälle.

Seuraavat kolme ja puoli tuntia olivat kovasta yrityksestä ja uskosta huolimatta vielä hiljaisemmat. Tuo lokakuinen keskiviikko vaan ei nyt anna kalaa. Syitä pohtiessa kävi mielessä veneen sähkökentät sekä tarve käydä manaajalla. Ehkä Ahdille olisi pitänyt myös uhrata. Tahaton viehemenetys sillointällöin ei riitä, mutta toimisiko jos uhraisi tahallaan vaikkapa takilan?

Jätä kommentti

Kommenttisi