Rosvo ja poliisi

Elokuussa on harrastusta haitannut töiden lisäksi varkaat. Tänä viikonloppuna saavutettiin jonkinlainen kliimaksi kun lauantaina jäi reissu tekemättä jo toisen kerran bensavarkaiden takia ja sunnuntaina nähtiin oikea takaa-ajo järvellä. Jälkimmäinen tilanne lähti kehittymään, kun olin Poronselällä uistelemassa ja kaupungin suunnasta tuli poliisivene sekä poliisin vesiskootteri suuntana Teerilahti. Hetken kuluttua samalta siltä suunnalta ampaisi pikavene poliisiskootteri perässään. Isompi partiovene seurasi hetken kuluttua valot päällä. Veneet ajoivat Murtoselän ja Poronselän yli tuhatta ja sataa ja lopulta suuntasivat urtinsalmeen.

Juttuun saattoi liittyä tai olla liittymättä ennen poliisiveneiden saapumista kuulunut pamahtelu, jonka arvelin liittyvän sorsastuskauteen. Paukuttelussa oli sarjoja sekä yksittäisiä laukauksia. Oikeus ilmeisesti tapahtui lopulta, sillä kamoja kasaan laittaessani näin kauempana Lehtisaaren kupeessa partioveneeltä näyttäneen veneen hinaavan perässään pienempää venettä. Välimatkaa oli sen verran, että tunnistaminen ei onnistunut.

Ai niin ja se itse asia: munat pataan. Ei nypyn nyppyäkään. Vesi oli 19-20 C ja tuuli yltyi iltaa kohti niin, että kuuden aikaan alkoi olla vaahtopäitä. Todennäköisesti tässä oli viimeinen helteinen kuhanuistelureissu tällä kaudella. Sääennuste lupaa nyt kylmenevää ja sateista sekä syyskuukin alkaa jo kolkutella.

Jätä kommentti

Kommenttisi