Kausi auki
Vihdoin ja viimein pitkä odotus on ohi! Enempää tai vähempää kuin taimenen perässä lähdin Ristinselälle puoliltapäivin. Olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin optimaaliset: tuuli idästä ja vesisadetta. Peltiä oli plaanareissa ja takiloissa. Smedsin uudistuotantoa ja yksi professori. Valinta ei ollut tuomariston mieleen tai sitten ajelin kaivossa. Noin 15 m syvyydessä oli kaiun mukaan paljonkin elämää. Saaliiksi jäi lähinnä ulkoilmakokemus.
Ilma oli 3-4 C ja vesi 4 C. Vesisade iski naamalle siirtymäajossa kuin pienet neulat. Onneksi oli vedenpitävä asuste mukana, sillä reissun jälkeen olisi kuivia kohtia saanut hakea hakemalla. Takilat + plaanarit oli kokemattomalle liikaa hallittavaksi yhdellä kertaa, joten vedin vuoronperään ensin takilalla ja sitten plaanareilla.

Moro, vähän liian kylmäähän se vesi vielä on ollut. Tuossa kuun loppupuolella ja kesäkuun alussa voisi olettaa tanelin purevan, voitaisiin vaikka änkeytyä joskus samaankin veneeseen tässä kauden mittaan. Ristin tanelijahtiin voisi lähteä vaikka allekirjoittaneen veneellä.
Mutta kireitä!
Hakemista tuo tanttujahti on vähän ollut. Reissuraportteja olen lueskellut, missä on kyllä tapahtumiakin ollut Ristillä. Aika vähän kumminkin muita vetäjiä ollut liikkeellä tuolla verrattuna vaikka keskikesän kuhajahtiin, johon ei aina meinannut mahtua väliin.
Juu, ehdottomasti. On aina mukava päästä näkemään muiden tapoja toimia.