Särki on maailman epäluuloisin kala
Sunnuntai oli oikeastaan toisintoa lauantaista. Olosuhteet olivat lähes identtiset. Tuuli oli vähän voimakkaampi kuin edellisenä päivänä. Aloitin pilkkimisen morrilla ja lähestyin saarta syvän suunnasta. Aloittelin kolmen metrin syvyyskäyrästä. Ensimmäisessä reiässä ei ollut ketään kotona. Toisessa sitten oli hyvin hyvin varovaisia nyppyjä. Kiinni ei suostunut jäämään. Tärpit tulivat aivan pohjan tuntumasta. Jo viiden sentin nousu aiheutti täydellisen hiljaisuuden. Morrin tikityksenkin piti olla äärimmäisen heikkoa. Lopulta sitten sain kalan kiinni koukkuun ja näytille. Särkihän se oli.
Siirryin matalampaan kohti saaren rantaa. Syvyyttä noin 1,5 metriä. Aivan pohjassa aivan kuollutta, mutta noin 20 cm pohjan päällä alkoi morri elää. Ahvenet suhtautuivat myönteisesti uittotyyliin kuin uittotyyliin. Käytös oli aivan toisenlaista kuin särkien kanssa hieman syvemmällä.
Kokeilin lopuksi vielä tasuria ylläolevan kuvan pulleamman ahvenen rohkaisemana, mutta siitä ei ollut apua. Viikonlopun yhteenvetona voisi tiivistää, että lähijärvellä ahvenet viihtyvät nyt rannan tuntumassa ja särjet hieman syvemmällä. Syvemmät montut pitää vielä kokeilla tulevilla reissuilla.
