Lokakuun kaislikkohauki
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli syksyn ensimmäinen syysmyrsky ja uutisten mukaan sähköt poikki monin paikoin. Sunnuntaipäivä valkeni sateisena ja harmaana, mutta vähätuulisena. Lämpötila oli illalla 8C. Sääennusteessa oli luvattu sunnuntaillekin liian kovaa tuulta enkä ollut henkisesti varautunut kalareissuun, mutta käytin kyllä tilaisuuden hyväkseni. Sateen kanssa nyt tulee aina toimeen, sillä onhan sadevaatteet keksitty.
Järvellä oli pintalämpötila pudonnut taas asteella tai kahdella ja oli nyt 11C. Mainitsemisen arvoisia tapahtumia sai odottaa aivan reissun lopulle asti. Alla oli vettä noin kaksi metriä. Hinasin plaanareja kaislikon reunaa pitkin, kunnes lähinnä kaislikkoa kulkenut plaanari lähti peruuttamaan. Selvä hauki! Tämä puikkari ei selvästi tykännyt minun ajatuksestani ollenkaan ja pisti hanttiin kuin syötävä (ja aivan aiheesta, toim.huom). Täysi vastakohta edellisen reissun hauelle, joka tuli apaattisena ylös asti. Veneen vieressäkin riitti vielä virtaa ja haukimamma syöksyi milloin veneen alle ja milloin veneestä poispäin. Lopulta se sitten väsähti ja sen sai nostettua ylös.

2.4kg hauki
Tämä vihertiikeri oli alkujaan tarkoitus päästää takaisin, mutta onni ei nyt ollut minun eikä hauen matkassa. Vaappu oli syvällä kidassa ja koukkukin uponnut johonkin saavuttamattomiin, joten minulta kului kalliita minuutteja turatessa sitä irti. Haukiparka ei sitten enää reagoinut lainkaan pitkään tekohengitykseen vedessä, joten ei auttanut muuta kuin papittaa se ja viedä ruokapöytään. Hauella oli painoa 2 kiloa ja 400 grammaa. Vatsasta löytyi kaksi ahventa, joista toinen oli syöty aivan hiljattain.