Lehtisaari
Pimeää tulee jo kuuden aikoihin ja viime aikoina vallinnut paksu pilvisyys on tuonut hämärän entistäkin aiemmin. Arki-iltoina järvellä käyminen on käytännössä mahdotonta ennen kevättä ja jäljelle jäävät vain keskipäivät viikonloppuina. 17. – 18.10 en päässyt mihinkään ja nyt hinku olikin aivan valtaisa. Lähdin lauantaiaamuna noin puoli yhdeltätoista kohti rantaa. Ilma oli pilvinen ja lämpötila noin asteen verran plussaa. Pintavesi 7C. Alku ei ollut mitä lupaavin, sillä huomasin uuden polttoaineletkun käsipumpun olevan väärinpäin eikä polttoainetta kulkenut säiliöstä moottoriin. Siispä työkalut esiin ja pumppu oikeinpäin.
Keljonlahden voimalassa oli menossa jonkinlainen höyrynpäästö, koska voimasta nousi valtava harmaa höyrypilvi taivaalle jymisevän äänen kera. Suuntasin kotilahdelta pois kohti Lehtisaarta ja olin päättänyt hakea haukea tältä reissulta. En ollut käynyt ennen yhteislupa-alueen pohjoisosissa. Ehdin hinata vaappuja 20-minuuttia, kunnes ensimmäinen hauki oli kiinni. Pieni alle kiloinen puikkari siellä oli ja sai jäädä järveen. Jäipä kuitenkin ainoaksi kalaksi, sillä hyvänoloisista paikoista huolimatta eivät muut olleet kiinnostuneita. Puolitoista tuntia vedin tyhjää tuon hauen jälkeen. Voi olla tyytyväinen, sillä tutkimusretkenä tuohon pitääkin asennoitua ja saalistahan kuitenkin tuli.