Säynävä
Syksy etenee ja veden lämpötila oli enään vain 13C rannan tuntumassa (ilma 9-10C). Kolme päivää sitten se oli vielä järvenselällä 15-16C (ilma 10-15C). Lähdin järvelle tänään niin myöhään, että jäin lähirannoille heittelemään. Ahven oli hyvällä syönnillä, vaikka pieniähän nuo rantojen tuntumassa toki olivat. Heti ensimmäisellä heitolla irtosi pikkuahven. Kokeilin myös jerkata haukea, mutta ne eivät olleet järin kiinnostuneita.
Auringonlaskun jälkeen sattui reissun mielenkiintoisin tilanne, kun näin lipan edessä tuikin. Toivoin ettei aiheuttajana olisi hauki, koska ohuessa 0.12 mm siimassa ei ollut peruketta. Lippa ehti jo kulkea tuikkikohdan ohitse kunnes sieltä nappasikin jokin, joka ei tuntunut aivan pikkusirriltä. Hauki! Oli ensimmäinen ajatus ja otus taistelikin vastaan kuin hauki. Jonkun aikaa kalaa piti väsyttää ennenkuin se tuli veneen viereen, ja siinäkin se vielä syöksyili veneen alle sekä kohti pohjaa. Veneen vieressä se paljastui särkikalaksi eikä haueksi. Ajattelin ensiksi, että tuohan on lahna, mutta kalakirjasta myöhemmin tutkien kala olikin säyne. Enpä ole ennen säynettä saanutkaan.

Säyne
Säyneella oli painoa tasan kilo (jousivaaka kykenee 100g tarkkuuteen). Vielä isompi saalis reissulla oli unohdettu katiska, joka tarttui jerkkiin. Alla kuvapähkinä, johon en osannut vastata oikein ensimmäisellä yrittämällä. Etsi kuvasta katiska.

Oikea vastaus on kuvan keskellä. Olisi toivottavaa, ettei niitä vanhoja katiskoja jätettäisi järveen. Ja jos joku katkaisee potkurillaan törpön narun, niin voitaisiin sitä kadonnutta katiskaa edes vähän naarata, kun se aivan kaislikon vieressä kuitenkin oli eikä keskellä selkää.
komia on säynävä