Rannasta heittelyä syysillassa
Kuuden aikoihin sunnuntai-iltana alkoi tehdä mieli kalaan. Valoisaa aikaa oli enään vähän jäljellä, joten ajattelin käydä lähijärvellä heittelemässä rannasta. Säätila oli oikein kaunis. Ilma noin 15C. Vesi tuntui käteen aika kylmältä.

Toisella tai kolmannella heitolla tuli ensimmäinen pikkuahven. Muutaman minuutin kuluttua siitä toinen. Siirryin rantaa pitkin eteenpäin ja syönti loppui. Syypää ahventen hiljaisuuteen oli luultavasti tässä

Hauki tarrasi lippaan aivan rannan tuntumasta. Siima oli todellisessa vaarassa, sillä hauki oli niellyt uistimen kunnolla kitaansa. Lukosta vain osa oli suun ulkopuolella. Sentin syvemmällä ja olisi luultavasti hauki vienyt voiton ihmisestä. Siimaa tarkemmin tutkien huomasin siiman nirhautuneen lukon edestä ja poikki se olisi luultavasti mennyt hetken kuluttua.